maanantai, 6 heinäkuun 2020
Koti 2018

Vuosittaiset Arkistot: 2018

Kansallinen koordinointi parantaisi terveysteknologian tuotekehitystä – byrokratia jarruttaa kansainvälisiä hankkeita

Miten Suomen tuotekehitysympäristö saataisiin houkuttelevammaksi niin, että kansainväliset yritykset toisivat tuotekehitystään Suomeen? Kysymys nousee esille, kun tarkastellaan Sailab -Medtech Finlandin jäsenyrityksille tehtyä selvitystä, terveysteknologian toimialakatsausta....

Esperi Care kasvuvauhdissa – hoivapalveluissa markkinoiden liikehdintä jatkuu

Aktiivisesti yritysostoja vuoden aikana tehnyt Esperi Care kasvaa sekä orgaanisesti että yritysostoilla. Vuonna 2018 Esperin omistukseen on siirtynyt yli 20 yritystä. - Ostamamme yritykset ovat...

Mobidiag ja Autobio perustavat yhteisyrityksen Kiinaan – Mobidiagille 10 miljoonan euron sijoitus

Molekyylidiagnostiikkayritys Mobidiag Oy on solminut sopimuksen yhteisyrityksestä kiinalaisen Autobio Diagnostics’in kanssa kaupallistaakseen Novodiag®-systeemin Kiinassa. Lisäksi Mobidiag on varmistanut erillisen 10 miljoonan euron oman pääoman ehtoisen...

Mehiläinen ja fysioterapiaketju Auron sopivat yhteistyöstä – hoitoketjuja kehitetään valtakunnallisesti

Mehiläinen ja fysioterapian, kuntoutuksen sekä fyysisen hyvinvoinnin asiantuntija Auron ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Mehiläinen haki kilpailutuksella kumppania fysioterapiapalvelujen tuottamiseen ja valitsi Auronin, jolla on 10 omaa...

Hyvinvoinnin kauppaketju Hehku sulkee myymälät keväällä 2019

Keskon ja Oriolan yhdessä omistama, hyvinvoinnin kauppaketju Hehku Kauppa Oy lopettaa yrityksen liiketoiminnan. Hehku Kauppa käynnisti yhteistoimintaneuvottelut, koska yritys ei ole saavuttanut sille asetettuja liiketoiminnallisia...

Parhaan digitaalisen ratkaisun keskiössä on ihminen

Accenturen ja Aalto-yliopiston neljättä kertaa järjestämän Digitalism Challenge -kurssin voittajat on valittu. Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoiden erinomaisten ideoiden joukosta tuomaristo valitsi parhaiksi ratkaisut...

Kansalaistoiminta on kenen tahansa oikeus – ja suuri mahdollisuus

Hyväntekeväisyysyhteiskunnan sijaan pitäisi tavoitella uudistuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa mahdollisimman moni ihminen löytää merkityksellistä tekemistä ja yhteisöt tekijöitä. Niin, että kukaan ei tuntisi jäävänsä ulkopuoliseksi, kirjoittaa...

Perustuslakivaliokunta, olisin toivonut tuoretta asiantuntijanäkemystä

Eduskunta jää huomenna 21. joulukuuta kahden viikon mittaiselle joulutauolle. Perustuslakivaliokunta kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 8. tammikuuta käsittelemään maakunta- ja sote-uudistuksen lakipakettia. Joulutauon jälkeen perustuslakivaliokunnalla on...

Esperi Care osti palvelutalo Abelin Pieksämäen Palveluasunnot ry:ltä

Sosiaali- ja terveyspalveluyritys Esperi Care on ostanut Pieksämäellä toimivan palvelutalo Abelin koko liiketoiminnan Pieksämäen Palveluasunnot ry:ltä. Palvelutalo Abelin liikevaihto on noin 2 miljoonaa euroa vuodessa....

Kuntoutumisasema OTE osaksi Terveystaloa – yritykseltä neljäs hyvinvointiliiketoiminnan yritysosto vuonna 2018

Terveystalo on 14.12. allekirjoitetulla sopimuksella ostamassa Kuntoutumisasema OTE Oy:n toiminnan Forssassa ja Tammelassa. Kauppa on jo neljäs hyvinvointiliiketoiminnan yritysosto tänä vuonna. Kuntoutumisasema OTE Oy on...

Hanna-Kaisa Järvi Suomen Kuntoutusyrittäjät ry:n toiminnanjohtajaksi

Hanna-Kaisa Järvi, HTM, aloittaa Suomen Kuntoutusyrittäjät ry:n toiminnanjohtajana 15.1.2019. Järvi siirtyy tehtävään Hyvinvointiala HALI ry:n yhteiskuntasuhdejohtajan tehtävästä. Ennen nykyistä tehtäväänsä Järvi toimi HALIn edeltäjän Terveyspalvelualan...

Lehtileikkeet

Etelä-Saimaa: Ruokolahden kunta jatkaa neuvotteluja sote-rakennustensa myynnistä Mehiläisen kanssa — ”Mehiläisen tarjoama kokonaispaketti oli parempi”, toteaa kunnanjohtaja Tuomo Sallinen Ruokolahden kunta on tehnyt ratkaisunsa siitä, kumman...

Coronaria ja Esperi Care vuoden aktiivisimmat yritysostajat – Satu Ahlman: yritysten kasvuvaihe näkyy aktiivisuutena...

Vuoden 2018 aikana yritysostoksilla ovat olleet useat sosiaali- ja terveysalan yritykset, joista eniten yrityskauppoja määrällisesti on tehnyt Esperi Care hoivapalveluissa ja Coronaria terapia- ja...

Pihlajalinna yhdistää lääkäriasemia ja kuntokeskuksia – tavoitteena näyttää suuntaa hyvinvointipalveluissa

Pihlajalinna osti vuoden alussa Forever-kuntokeskukset sekä keväällä Turun Leaf Areenan. Terveyspalveluyrityksen mielenkiintoinen avaus kuntokeskuksiin tuo uutta näkökulmaa hyvinvointiin ja hoitoketjujen suunnitteluun. Pihlajalinna etenee uusien konseptien...

Pihlajalinna teki aluevaltauksen: Työterveyspalvelu Verson 17 toimipistettä Pohjois-Savossa siirtyvät osaksi Pihlajalinnan lääkärikeskuksia

Pihlajalinna ostaa Terveyspalvelu Verso Oy:n koko osakekannan sen nykyisiltä omistajilta Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymältä, YL Kapitalilta ja yrityksen henkilöstöltä. Kauppa tulee voimaan 28.12.2018. Terveyspalvelu Verso Oy:n...