Tuomo Alanko, Docrates: ”Syöpäpotilaan hoito valitaan yhä useammin selvittämällä ensin geenimuutokset”

Docrates Syöpäsairaalassa on otettu laajasti käyttöön syövän yksilölliseen hoitoon tähtäävää diagnostiikkaa, joka perustuu geenitesteihin. Niiden avulla selvitetään, mitkä geenimuutokset saavat sairastuneen syöpäsolut käyttäytymään poikkeuksellisella...

Marko Rauhala Accenturen terveydenhuollon ja julkisten palveluiden johtoon Pohjoismaissa

Suomen Accenturen terveydenhuollon ja julkisten palveluiden toimialajohtaja Marko Rauhala on nimitetty uuteen, merkittävään tehtävään Accenturessa. Hän on aloittanut työnsä Pohjoismaiden julkisista palveluista ja terveydestä...

Aidianin vieritestien vienti kasvussa – Juho Himberg: ”Uudet teknologiat ja yritysostot kiinnostavat yritystä”

Aidianin tarina on vasta lyhyt mutta perinteet ovat pitkät. 50 vuotta diagnostiikkaa kehittänyt Orion Diagnostica muuttui Aidianiksi, kun Orion päätti luopua diagnostiikan liiketoiminnasta ja...

Siemens Healthineers kehitti hoitopolun, jossa voi navigoida kuin Google Mapsissa

Siemens Healthineers on kehittänyt ohjelmistoa, jossa potilas voi nähdä oman hoitopolkunsa, mahdolliset hoitovaihtoehdot ja seuraavat askeleet. Yhtiön koneälyratkaisuista Suomessa vastaava johtaja Nuutti Matintupa sanoo...

Auntie tähtää Euroopan markkinoille – sopimuksia yritysten kanssa neljässä maassa

Auntie Solutions Oy on mielen hyvinvoinnin palveluja tarjoava yritys, joka toimii matalan kynnyksen periaatteella, uupumusta ennaltaehkäisten. Digitaaliseen palveluun on konseptoitu erilaisia mielen hyvinvointiin vaikuttavia...

Sydänsairaala laajensi omistuspohjaansa – uusi toimitusjohtaja Pasi Lehto haluaa parantaa hoidon saatavuutta

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on jatkossa yksi Sydänsairaalan omistajista, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien lisäksi. Pirkanmaa on edelleen Sydänsairaalaan suurin omistaja. Helmikuusta alkaen keskisuomalaisten sydänpotilaiden lähetteet ohjataan Sydänsairaala...

Nexstimin laitteiden myynti etenee odotetusti – nopeutettua hoitoprotokollaa tutkitaan vakavan masennuksen hoidossa

Nexstim Oyj valmistaa yliopistosairaaloissa käytettäviä diagnostisia laitteita, joilla voidaan tutkia aivojen motorisia alueita ja puhealueita ennen leikkausta. Lisäksi yhtiö valmistaa laitteita, joita käytetään masennuksen...

Suomessa aloittanut PatientSky mahdollistaa uudenlaisten hoitopolkujen rakentamisen

Norjalainen terveysteknologia-alan kasvuyritys PatientSky Group on tuonut Suomen markkinoille eHealth-alustan ja asiakastieto- ja etävastaanotto-ohjelmiston. Yritys on solminut kolmen vuoden sopimuksen yksityisen palveluntarjoajan kanssa Suomessa. PatientSky...

Siemens Healthineersin ja Varianin visiona nopeuttaa syövänhoitoa älykkäillä ohjelmistoilla ja laitteilla – laaja tarve...

Reilu vuosi sitten julkistettu yrityskauppa Siemens Healthineersin ja Varian Medical Systems, Inc. välillä saatiin päätökseen huhtikuussa 2021. Sen jälkeen yritykset ovat päässeet kehittämään yhteisiä...

Virpi Holmqvist: ”Kulttuurimuutos Attendossa etenee kohti asukaslähtöisyyttä”

Suomen Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist kuvaa Attendossa viime vuonna käynnistynyttä muutosta suureksi. Kun aiemmin yhtiössä keskityttiin prosesseihin ja kasvuun, kiinnitetään nyt huomio asukkaaseen ja...

Janne-Olli Järvenpää: Mehiläisellä kovat kasvutavoitteet terapiassa – palvelujen löydettävyyttä kehitetään 

Mehiläinen teki 3.5. yrityskaupan Hippo Terapiaklinikasta, joka on erikoistunut lasten ja nuorten puhe-, toiminta- ja psykoterapiaan sekä psykologipalveluihin. Klinikoita on Jyväskylässä, Turussa, Tampereella, Helsingissä,...

Tampere ja Mehiläinen jakavat hyödyt ja riskit Tesoman allianssimallissa – tavoitekustannukset on alitettu tähän...

Mehiläinen ja Tampereen kaupunki aloittivat vuonna 2018 uudentyyppisen yhteistyömallin, joka tunnetaan nimellä Tesoman hyvinvointiallianssi. Se vastaa yli 21 000 asukkaan palveluista Länsi-Tampereella Tesoman alueella. Nyt, kun...

Parempaa lastensuojelua kehittävä Profiam Sosiaalipalvelut Oy perusti median alan kehittämisen edistämiseksi – listattu myös...

Turusta lähtenyt sote-alan yritys Profiam Sosiaalipalvelut Oy on tarjonnut vuodesta 2013 lähtien perheille koteihin moniammatillista tukea, joka suunnitellaan kunkin perheen tarpeisiin. Toiminta on laajentunut...

Siemens Healthineers julkaisee maailman ensimmäisen photon-counting-teknologialla varustetun CT-laitteen, joka parantaa merkittävästi esimerkiksi sydän- ja...

Siemens Healthineerin julkaisema uusi CT-laite, Naeotom Alpha tuottaa uudella teknologia kuvanlaatua, johon liittyvät tekniset arvot ovat ylivoimaisia entisiin menetelmiin verrattuna. Kuvat ovat kaksi kertaa...

Virologi Minna Hankaniemi: ”Valtion pitää linjata rokotetuotantoa” – Tampereella ennakoidaan jo tulevia pandemioita

Virologi Minna Hankaniemen päämääränä on kehittää tehokkaita, turvallisia ja toimivia rokotteita suurta kansanterveydellistä kuormaa aiheuttavia viruksia vastaan sekä varautua tuleviin epidemioihin. Tätä varten Tampereen...

Yrittäjät: Hyvinvointialueiden osakeyhtiöissä olisi epäkohtia kilpailuneutraliteetin kannalta – vähäriskinen liiketoiminta kiellettävä

Suomen Yrittäjien mukaan hyvinvointialueen mahdollisuus vähäriskiseen liiketoimintaan tulee kieltää tulevassa sote-uudistuksessa. Mikäli sellainen sallittaisiin, syntyy uusi usean maakunnan kattava liiketoiminta, joka syö tilaa yksityisiltä markkinoilta....

Lifa Airin kehittämä maailman ensimmäinen henkilökohtainen ilmanpuhdistin eteni tuotantovaiheeseen

Ilmanpuhdistuslaitteita ja hengityssuojaimia kehittävä suomalaisyritys Lifa Air kertoi kesäkuun alussa ensimmäisenä maailmassa kehittämästään henkilökohtaisesta ilmanpuhdistimesta 6GCoolista. Se on nyt edennyt kaupallistamisvaiheeseen. Ilmanpuhdistin on pieni, kännykän...

Nukute Oy:n uniapnealaitteen lanseeraus Euroopassa käynnistyy – hallituksen puheenjohtajaksi Timo Hildén

Oululainen terveysteknologiayhtiö Nukute Oy uudisti hallitustaan yhtiökokouksessaan ja jatkaa hengitysseurantaan suunniteltujen laitteiden kehittämistä helmikuussa julkaistujen uusien rahoittajien tuella.  Yhtiö keräsi A-rahoituskierroksellaan yli 4 miljoonan...

Vaikuttavuusinvestointi tuo uuden sijoitusratkaisun, jossa sijoittaja pääsee ratkomaan yhteiskunnallisia ongelmia

Vaikuttavuusinvestointeja koskevia hankkeita suunnittelee Suomessa viime vuonna perustettu Gesund Partners, johon äskettäin liittyi Aktian varatoimitusjohtajana ja Suomen Pankissa toiminut ekonomisti Anssi Rantala. Hän on...

Accenturen tutkimus: Suomalaiset ovat valmiita digitaaliseen terveydenhuoltoon – jos lääkärit sitä suosittelevat

Suomessa terveydenhuollon ammattilaiset ovat avainasemassa digitaalisen terveydenhuollon edistämisessä. Suomalaisten kuluttajien luottamus lääkäreihin on kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen korkea: jopa 76 prosenttia suomalaisista sanoo luottavansa lääkäreihin...