Ikiaikainen toimintatapa on tullut tiensä päähän – päätösten pohjalle tarvitaan tietoa

Juuri tällä hetkellä monet tuoreet aluevaltuutetut todistavat osin tietämättään absurdia näytelmää omissa aluevaltuustoissaan ja -hallituksissaan: palvelustrategiasta pitäisi päättää, mutta faktat oman- ja markkinoilta hankittavan tuotannon kustannusten osalta puuttuvat. On aiheellista kysyä, kuinka kestäviä strategisia valintoja voi tehdä, jos keskeiset faktat puuttuvat?

On hämmentävää, kuinka hyvinvointialueiden virkavalmistelussa on monin paikoin pyritty suorastaan kätkemään oman tuotannon kustannukset. Totta on, että soten runkolait velvoittavat huolehtimaan riittävästä oman tuotannon tasosta, mutta riittävä oman tuotannon taso tulee nimenomaisesti varmistaa hyvinvointialueen järjestämistehtävän, ei tuotantotehtävän näkökulmasta.

Kun rahoituslogiikka nyt muuttuu siten, että hyvinvointialue ei lähetä hoitamiensa potilaiden kotikuntiin ensimmäistäkään laskua, on rahoituksen riittävyyden näkökulmasta kriittisen tärkeää käyttää soveltuvin osin aina edullisinta saatavilla olevaa, riittävän laadukasta palveluiden tuotantotapaa. Ajatuksesta julkisesta palveluntuotannosta peruslähtökohtana on nyt syytä päästää lopullisesti irti.

Silmäterveydenhuollon palveluissa – erityisesti kaihin, diabeettisten silmäsairauksien, glaukooman ja silmänpohjan ikärappeumasairauksien diagnostiikka- ja seurantapalveluiden osalta – on ainakin vuosikymmenen vallinnut asetelma, jossa yksityisen optikkoliikesektorin markkinahintaisten palveluiden hintataso on ollut murto-osan sairaanhoitopiirien potilaiden kotikunnilta laskuttamista, omana tuotantona tuotettujen palveluiden kustannuksista.

Yksinkertainen esimerkki tästä on glaukooman hoitotasapainon seurannassa yleisesti käytetty silmänpaineenmittaus: sen markkinahinta optikkoliikeympäristössä tuotettuna on noin kymmenen euroa, mutta yksityisiä ei ole käytetty koska julkisena tuotantona samasta toimenpiteestä on voitu laskuttaa potilaan kotikunnalta seitsemän-kahdeksankymmentä euroa per käynti. Ja kun mittauksia valtakunnassa tehdään yhteensä 150 000–200 000 kappaletta joka vuosi, toiminnalla on pystytty rahoittamaan muuta silmätautien toimintaa. Ehkä erikoisalan näkökulmasta perusteltua, mutta ei millään muotoa vastuullista ja taloudellista verovarojen käyttöä.

Nyt tämä ikiaikainen toimintatapa on tiensä päässä – ja hyvä niin.

Vastuullisia ja taloudellisesti kestäviä valintoja on mahdoton tehdä, ellei julkisen tuotannon omia kustannuksia toimenpidetasolla ensin avata. Kun sen päälle tehdään asiallinen markkinahintatiedustelu vaikkapa Kelan suosiman ilmoittautumismenettelyn muodossa, on päätökset valittavasta tuotantotavasta helppo tehdä lisäämällä keittoon alueelliset saatavuus- ja saavutettavuus näkökulmat. Siksi oman sote-tuotannon kustannukset pitää nyt avata.

Viestini aluevaltuutetuille, poliittisille päättäjille ja valmisteleville virkahenkilöille on vahva. Toiminnan kestävyyden pohjaksi on valittava kustannusvaikuttavimpien palveluiden tuotantotavat. Jos tästä ei huolehdita heti hyvinvointialueen ylösnoston yhteydessä, hukka meidät perii.

Panu Tast, toimitusjohtaja
Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry

Edellinen artikkeliHoitajaliittojen työhyvinvointikyselyn mukaan moni oli pohtinut alan vaihtoa
Seuraava artikkeliLehtileikkeet: Virtuaaliympäristö helpottaa sairaalan suunnittelua, verkkoapteekit syövät kivijalka-apteekkeja Ruotsissa, Terveystalo houkuttelee lääkäreitä jättipalkalla terveysasemalle