Suurin ongelma monikanavaisessa sote-rahoituksessa on, että se kannustaa toimijoita osaoptimointiin. Rahoitustyöryhmän raportin mukaan kannustinongelmat koskevat erityisesti kuntia ja Kelaa. Kunnat siis siirtävät kustannusvastuuta Kelalle, vaikka kokonaisuudessaan tämä merkitsisi menojen lisääntymistä.
Kunta suosii lääkehoitoa fysikaalisen hoidon sijaan, koska ensimmäisen maksaa Kela, jälkimmäisen taas kunta. Vanhuksia siirretään tehostettuun palveluasumiseen, jossa asukas maksaa itse palveluistaan ja saa niihin korvausta Kelalta.
Kun kunta päättää palveluverkon kattavuudesta, matkakustannuksia ei välttämättä oteta huomioon, koska kustannuksia korvaa Kela. Kunnalla ei ole myöskään kannustetta hoitaa potilaita nopeasti, koska myös sairauspäivärahat menevät Kelan piikkiin.
Yksikään näistä ”kannustinloukuista” ei koske työterveyshuoltoa. Kunnille on pelkästään edullista, että työntekijät hoidetaan jatkossakin pääosin työnantajien kustannuksella.
Nykyisenlaisen työterveyshuollon romuttamista on perusteltu sillä, että kaikilla olisi sen jälkeen yhtäläinen pääsy hoitoon. Todennäköisesti se tarkoittaisi työssäkäyvien palvelujen huonontumista, ei suinkaan muiden asiakkaiden palvelujen merkittävää paranemista.
Päivi Sillanaukee totesi STM:n tiedotustilaisuudessa, että on perustuslain mukaan mahdollista, että työssäkäyvät pääsevät jatkossakin ”jonon ohi” muita nopeammin hoitoon. Tämä on tärkeää työnantajille ja koko yhteiskunnalle, hän myönsi.
Työterveys- ja opiskelijaterveydenhuollon lääkäriresursseja Sillanaukee kuitenkin haluaisi hyödyntää myös julkisessa terveydenhuollossa. Uskon, että lääkäreitä riittää myös julkisille terveysasemille, kunhan työolot ja prosessit ovat kunnossa.
Virpi Ekholm
