Tuore Kevan toimintaympäristötutkimus maalasi taas synkän kuvan sote- ja maakuntauudistuksen odotuksista. Kunnissa ollaan huolissaan uudistusten talousvaikutuksista, kiinteistöjen asemasta ja ylipäätään uudistusten aikataulusta. Huoli on ymmärrettävää, koska kuntien talous on monilta osin tiukilla. Myös henkilöstöön liittyvät huolet ovat perusteltuja.
Kaiken tämän keskellä osa kunnista suhtautuu kyselyn mukaan muutokseen myös positiivisesti. Kunnat toivovat, että erilaiset kuntien yhteistyömuodot ja uudet organisaatiot saattavat tuoda elinvoimaa päätöksentekoon.
Kunnissa tarvitaankin nyt sitä kuuluisaa muutosjohtamista, jolla kuntapäättäjien katseet käännetään peruutuspeilistä suoraan edessä aukeavaan tiehen ja sillä näkyviin mahdollisuuksiin. Sote-toimen poistuessa kunta voi keksiä itsensä uudestaan. Uuden suunnitteleminen kannattaa aloittaa jo mahdollisimman pian, jotta keväällä 2019 ei olla ihmeissään. Eteenpäin katsovan kunnan luottamustoimet ovat varmasti myös huokuttelevampia, kuin kunnan, joka vain takkuaa vanhassa. Jotain vetovoimaa kuntien päätöksentekoonkin pitää saada, jotta kuntien päättäjiksi eivät päädy vain ne, jotka eivät päässeet mukaan maakuntien valtuustoihin.
Juha Kartano