Sote–keskusteluun on menty väärä kylki edellä.
On kiistatonta, että resursointi vaatii laajaa rahoituspohjaa. Kunta on liian pieni tasaamaan kysyntävaihtelujen tuomia riskejä. Rahan pitää seistä leveillä hartioilla.
Mutta päteekö rahan ja riskin logiikka myös palvelutuotannossa?
Jos rahan ja vallan sotesirkus joskus päättyy, alkaa olennainen keskustelu tuotannon järjestämisestä.
Tavoite on ollut tarjota monisairaille integroituja palveluja yhdeltä luukulta. Se vaatii mittavaa taustaorganisaatiota, koska sellaista fakiiria ei ole vielä keksitty, joka yksin pystyisi kaikkeen. Mitä tarjotaan taviksille, joilla on yksi ongelma kerrallaan?
Suomen terveydenhuollon eriskummajainen on ollut järjestämis- ja rahoitusvastuun hajauttaminen mikroskooppisen pienille kunnille. Toinen omituisuus on, että kiireettömän potilaan ensi kosketus hoitoon on megalomaanisen suuri terveyskeskus.
Vaativassa erikoissairaanhoidossa on ilmeistä, että palveluyksikön on oltava suuri. Mutta kun vain viisi prosenttia perusterveydenhuollon käynneistä johtaa lähetteeseen ja vain muutama prosentti päivystykseen tulijoista on kliinisesti kiireellisiä, on kysyttävä, mitä kiireettömien ja lievien potilaiden suurelle joukolle tarjotaan? Riittävän hyvä tässä lähellä heti tarpeeseen, vai paras mahdollinen kolmen viikon odotuksen päässä?
Pienin järkevä ensikontaktin yksikkö on kaksi hoitajaa ja ruudun kautta yhteys lääkäriin.
Palvelupisteen optimaalinen koko riippuu kysynnästä ja tarjonnasta. Jatkokysymys on, kenen kannalta optimaalinen, palvelutuottajan vai potilaan? Tuottajalle iso on edullista. On enemmän kollegiaalista tukea ja paremmat vehkeet. Mutta mitä suurempi organisaatio, sen vaikeampi sitä on johtaa. Tarvitaan erilaisia hallintohemmoja, jotka väistämättä tallovat kliinikkojen varpaita.
Intialainen nopeasti kasvava sairaalaketju Vaatsalya on yrityksen ja erehdyksen kautta päätynyt siihen, että perus-erikoissairaanhoitotason sairaalan optimikoko on 60 vuodepaikkaa. Tämän kokoisen narikan johtaminen pysyy vielä kliinisessä työssä mukana olevan lääkärin näpeissä.
Paul Lillrank
Professori, Aalto yliopisto
Paul Lillrank
