Suuria uudistuksia on lähes mahdoton tehdä ilman, että osa seurauksista olisi ennakoimattomia. Näin on sotenkin kanssa. Järjestämislain julkistamisen jälkeen kiihtyivät hoivayritysten kaupat (Hoiva&Terveys 6-7).
Nyt näyttää siltä, että sama ilmiö iskee myös terveyspalveluihin. Alalla liikkuu yhä vankempana käsitys siitä, että monet pienet ja keskisuuret terveyspalvelujen tarjoajat harkitsisivat vakavasti yritystensä myyntiä.
Onko se lopulta suurikaan ihme, kun sanotaan, että uudistuksen myötä yksityisten terveyspalvelujen merkitys Suomen terveydenhuollossa ei ainakaan kasva.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Anneli Kiljunen (sd.) sanoi Demarissa, että yksityistä voitontavoittelua varsinkin vanhusten palveluissa ja terveyspalveluissa pitää vähentää.
Markkina ei siis kasva ja nykyisten sopimusten jatkokin näyttää epävarmalta. Johtopäätöksenä silloin on helposti, että yritys kannattaa rahastaa niin kauan kun sillä on arvoa.
Ne pettyvät, jotka ovat ajatelleet, että esitetty alihankintamalli vahvistaisi paikallista yrittämistä. Todennäköisemmältä näyttää, että ketjuuntuminen vauhdittuu.
Esitetyn sote-mallin taloudelliset hyödyt ovat yhä osoittamatta. Sen sijaan julkisen tuotannon ja kuntarakenteen sementointi on ilmeistä. Hyvää vauhtia ollaan nyt myös rakentamassa maakuntatasoista väliportaan hallintoa.
Tällainen järjestelmänikkarointi näyttää unohtavan asiakkaan.
Vain vuosi sitten tilanne näytti aivan toisenlaiselta: THL julkaisi silloin Jonottamatta hoitoon -raportin ja Keskusta kotikunta-maakunta -mallinsa. Siinä todettiin, että ”Ihmisillä on oltava aito valinnanvapaus, silloin kun hän palveluja tarvitsee”. Kunnallisia, yksityisiä ja kolmannen sektorin tarjoamia palveluita käsiteltiin tasavertaisina.
Keskustan ohjelmassa myös sanotaan yksiselitteisesti, että järjestäjä ja tuottaja erotetaan toisistaan.
Täytyy vain toivoa, että usko tulevaisuuteen palaa vaalikampanjoiden aikana. Ehkä silloin ei vielä ole liian myöhäistä.
Tapani Mäkinen
