Pumpulipalloja päivätoiminnassa

Väitöskirjatutkija, filosofi Jari Pirhonen pohdiskeli Helsingin Sanomissa, miksi vanhustenhoidossa noudatetaan outoja sääntöjä, joiden perustana on työvuorosuunnittelu, ei asiakaspalvelu. Yhtenä esimerkkinä Pirhonen nosti esiin se, että eläkeläiset herätetään kesken unien kello seitsemän, jotta he voivat istua koko päivän tekemättä mitään.

Pirhosen pohdiskelemiin asioihin törmää lähes päivittäin, kun ystäväpiirin äideistä ja isistä on tullut vanhuksia.

Sodan nähnyt sukupolvi on aikanaan kasvatettu kunnioittamaan esivaltaa ja auktoriteetteja, joka ehkä heijastuu siinä, että he nousevat palvelutaloissa ylös vuoteistaan aamuvarhain ilman mitään järkevää syytä.

Mutta kotona asuvien kanssa on toisin.

En muista koskaan nähneeni, että vanhempieni sukupolvi olisi askarrellut ajanvietteekseen. Jälleenrakennuksen sukupolvi käytti aikansa hyödyllisiin askareisiin. Mutta nyt heidän pitäisi opetella kuluttamaan aikaansa viihteen parissa, koska me hyvinvointiyhteiskuntaan syntyneet, nyt työssäkäyvät nautimme siitä.

Kun yli 90-vuotias halutaan laittaa liimaamaan pumpulipalloja vessapaperirullaan, niin onko ihme, jos hän ilmoittaa päivän päätteeksi pysyvänsä mieluummin yksin kotona?

Palveluntuottajien elinehto tänä päivänä on asiakkaan tarpeiden kuuleminen isoin korvin. Sitä varten tehdään kyselyjä, haastatteluja ja monenlaisia kartoituksia. Monessa palaverissa pohditaan, miten asiakas saadaan kertomaan todellinen mielipiteensä, eikä vain olemaan kohtelias. Tehdäänkö tätä vanhuspalveluiden parissa?

Ehkä vanhukset toivoisivat päiväohjelmaansa jotain hyödyllistä, vaikka hillon tai mehun keittämistä? Monelle voisi riittää pullakahvit ja mahdollisuus vain jutella muiden kanssa. Pirhosen sanoin: vanhuutta ei tarvitse hoitaa, eläminen riittää.

Merja Aura

Edellinen artikkeliJo riittää sote-populismi
Seuraava artikkeliHUS aikoo etsiä hukatut tavaransa