Siemens Healthineersin ja Varianin visiona nopeuttaa syövänhoitoa älykkäillä ohjelmistoilla ja laitteilla – laaja tarve kehittyvissä maissa

Reilu vuosi sitten julkistettu yrityskauppa Siemens Healthineersin ja Varian Medical Systems, Inc. välillä saatiin päätökseen huhtikuussa 2021. Sen jälkeen yritykset ovat päässeet kehittämään yhteisiä toimintojaan.

Varianilla on Suomessa noin 300 asiantuntijaa työllistävä tuotekehitysyksikkö, joka on suuntautunut sädehoitolaitteiden suunnitteluohjelmistojen kehittämiseen. Varianin ohjelmistot soveltuvat hyvin osaksi Siemens Healthineersin kuvantamislaitteiden ja digitaalisten hoitopolkujen yhteyteen, jolloin saadaan kaikki laitteistot osaksi syövänhoidon tietovirtaa. Pitkän tähtäimen visiona on, että yritykset voivat toteuttaa integroituja laitteistoja ja ohjelmistoja syövänhoitoon.

Yritykset ovat päässeet suunnitelmissa vauhtiin viime kesän aikana. Siemens Healthineers aikoo panostaa lisää Varianin tuotekehitykseen ja tarkoituksena on yhdessä kehittää myös uusia tuotteita.

– Ilman Siemens Healthineersia tämänkaltainen synergioista syntyvä kasvu ei olisi mahdollista, sanoo Suomen Varianin toimitusjohtaja Kari Toimela.

– Meillä on nytkin parikymmentä työpaikkaa auki ja koko Euroopassa sädehoidon tuotekehityksessä noin 130 työpaikkaa avoinna. Se on merkittävä rekrytointirypistys, jossa pitää aktivoida kaikkien verkostot, hän jatkaa.

Tarjooma laajenee räätälöidyissä ratkaisuissa

Siemens Healthineersin Suomen toimitusjohtaja Jarno Eskelinen sanoo, että yrityskaupan toteuduttua on lähdetty suunnittelemaan räätälöityjä ratkaisuja Suomen sairaaloille.

– Yhteisellä tarjoamalla voimme ehdottaa sairaaloille laajempia kokonaisuuksia. Uusien hankkeitten ja kumppanuuksien rooli on kasvamassa myös Suomessa, Jarno Eskelinen sanoo.

Kun kuvantamisen ja sädehoidon laitteistoja ja ohjelmistoja hankitaan, ovat sopimusajat hyvin pitkiä. Esimerkiksi Jyväskylän Nova-sairaala valitsi Siemens Healthineersin kuvantamisen kumppaniksi vuoden alussa. Sopimus tehtiin 13 vuodeksi ja siinä on seitsemän vuoden optio.

Suomessa kehitettävä Varianin pilvipohjainen mobiilisovellus Noona saa myös uusia käyttäjiä Siemens Healthineersin asiakkuuksien kautta. Sveitsissä pääkonttoriaan pitävä Varian osti Noona Healtcaren vuonna 2018 ja Noona-sovelluksen kehitystä on vauhditettu siitä asti.

Älykkäillä ohjelmistoilla voidaan laajentaa potilasmäärää kehittyvissä maissa

Siemens Healthineers on tuonut yli 60 tekoälypohjaista ratkaisua, joiden avulla automatisoidaan ja standardisoidaan työvirtoja.

– Näiden ratkaisujen avulla pystytään vastaamaan potilaan yksilöllisiin tarpeisiin. Koneälyn ja algoritmien rooli korostuu yhä enemmän ohjelmistoissa. Niiden avulla voidaan tarjota nopeampaa diagnostiikkaa, joilla voidaan vastata kasvaviin tutkimusmääriin ja nopeampaan päätöksentekoon sairaaloissa, Jarno Eskelinen sanoo.

Siemens on äskettäin julkaissut keuhkosyövän hoitoon tarkoitetun hoitopolun ja aiemmin valmistui eturauhassyövän hoitopolku. Eskelisen mukaan nämä ovat niitä innovaatioita, joista avautuu paljon mahdollisuuksia yritysten yhteiselle jatkokehitykselle.

Pitkän tähtäimen suunnittelun visiona on saada sädehoitolaitteita tulevaisuudessa myös kehittyvien maiden ulottuville. Näissä maissa hyvin harva syöpäpotilas saa sädehoitoa. Tähän tarpeeseen yritykset aikovat vastata älykkäämmillä ohjelmistoilla ja laitteistoilla.

Yritykset haluavat saada nopeutettua syövänhoidon aloittamista.

– Kun potilas saa syöpädiagnoosin, voitaisiin häneltä kysyä, aloitetaanko hoito heti vai huomenna, ja siitä jäisi odotusaika pois. Tämä edellyttää, että sädehoidon suunnittelu on nopeaa ja notkeaa, Kari Toimela visioi.

Varian innovoi protonihoidon suunnittelua

Varian on ollut mukana suunnittelemassa protonihoitokeskuksia, jotka ovat isoja investointeja ja rakennusprojekteja. Menetelmä mahdollistaa vaikeissa paikoissa, esimerkiksi aivoissa, sijaitsevien kasvainten hoidon, sillä protonit säästävät paremmin tervettä solukkoa kasvainten ympäriltä.

Varian on kehittänyt protonihoitoon myös kompaktimman ProBeam 360-laitteiston, joka mahtuu noin tenniskentän kokoiselle alueelle. Ensimmäinen tällainen laitteisto on asennettu Pennsylvaniaan Yhdysvaltoihin. Parhaillaan Varian asentaa protonihoitokeskuksia Norjassa Bergeniin ja Osloon. Tavoitteena on, että ne olisivat kliinisessä käytössä vuonna 2024.

Helsingin yksiköllä on suuri rooli protonihoitojen suunnittelun kehittämisessä.

– Olemme kehittäneet esimerkiksi grafiikkaprosessoripohjaista laskentaa, joka nopeuttaa sädehoidon suunnitelmien annoslaskentaa. Varianissa tutkitaan myös flash-hoitomenetelmää, jossa annamme isomman säteilyannoksen lyhyemmässä ajassa, jolloin hoito voi olla moninkertaisesti nopeampaa. Alustavat prekliiniset tutkimukset osoittavat, että hoidon avulla on mahdollista säästää terveitä kudoksia eli sädehoito saadaan kohdennettua syöpäkasvaimeen paremmin, Toimela kuvaa.

Kuvassa: Jarno Eskelinen ja Kari Toimela / Kuvat: Siemens Healthineers ja Varian/Mirkku Merimaa

 

 

 

 

Edellinen artikkeliCofinimmo ostaa FinCapilta 15 miljoonan euron palvelutalohankkeen Turusta
Seuraava artikkeliTätä tarkoittaa tiedolla johtaminen terveydenhuollossa