Sote-junan voi antaa mennä

Yrittäjäjärjestöt ovat jo pitkään puhuneet siitä, että pk-yritykset eivät pärjää esitetyssä viiden sote-alueen ja 19 sote-tuottajan Suomessa.  Nyt tämän tunnustavat myös eduskunnan talous- ja valtiovarainvaliokunnat: vaarana on yksityisten palveluiden keskittyminen muutamalle isolle ketjulle, jolloin markkinat eivät toimi eikä terve kilpailu pidä kustannuksia kurissa.

Perustuslakivaliokunta nosti esiin muut esityksen valuviat: kansanvallan puutteen ja kuntien rahoitusvastuun epäoikeudenmukaisuuden. Samalla se totesi, että myös muiden valiokuntien näkemykset tulee ottaa sote-järjestämislain jatkovalmistelussa huomioon.

Ongelmat ovat niin merkittäviä, että lakiesitystä paikkailemalla niitä ei ratkaista. Päinvastoin, perustuslakivaliokunta väläytteli jo kokonaan uudenlaisia sote-malleja, jotka vaatisivat uutta selvitystyötä, valmistelua ja laajaa lausuntokierrosta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta onkin mahdottoman haasteen edessä: uusi esitys pitäisi kasata kokoon kahdessa viikossa, jotta perustuslakivaliokunta ehtisi vielä käsitellä sen ennen eduskunnan viimeistä täysistuntoa. Johannes Koskisen sanoin se on ”äärimmäisen vaikeaa”.

Vakavasti pitää ottaa myös perustuslakivaliokunnan esittämä kritiikki nykyisen lakiesityksen ja erityisesti kuntien rahoitusvastuuta koskevien säädösten valmistelua kohtaan. Valmistelu ei ole ollut avointa eikä kuntakohtaisia vaikutuksia ole arvioitu riittävästi. Ei kai sote-lain jatkovalmistelussa pudota samaan sudenkuoppaan?

Nyt olisi hyvä hetki antaa sote-junan mennä tämän vaalikauden osalta. Maailma ei lopu 14. maaliskuuta, vaikka nykyinen eduskunta kokoontuukin silloin viimeisen kerran. Koska soten välttämättömyydestä on laaja yhteinen näkemys, voimme luottaa siihen, että uudistus jatkuu, vaikka eduskunta vaihtuu.

Historiallisen suurta sote-uudistusta ei pidä harsia kokoon paniikissa.

Virpi Ekholm

Edellinen artikkeliPitääkö lääkärin löytyä nurkan takaa?
Seuraava artikkeliSote tarvitsee joukkoistamista