Koti Tagit Hoivatilat

Tagi: Hoivatilat

Aedifica investoi päiväkotiin ja kouluun Oulussa 11 miljoonaa euroa

Oulun kaupunki myy Pohjois-Ritaharjun koulun kiinteistön Hoivatiloille noin yhdeksällä miljoonalla eurolla. Koulun kapasiteetti on 360 oppilasta, ja se on rakennettu vuonna 2016. Hoivatilojen omistaja Aedifica...

Hoivatilat rakentaa Kuopioon monen polven palvelukorttelin

Uudella Puijonkuppeen alueelle Kuopiossa ensimmäiset rakennuskohteet ovat jo pitkällä. Niiden joukossa on monisukupolvinen palvelukortteli, jossa yhdistyvät ikäihmisten hoiva ja asuminen sekä varhaiskasvatuspalvelut. Operaattoreina palvelukorttelissa...

Aedifica investoi kahteen hoivahankkeeseen Suomessa

Hoivatilojen omistaja Aedifica jatkaa investointejaan Suomeen kahdella kehityshankkeella. Toinen kohteista on Liminkaan rakennettava noin sadan lapsen päiväkoti, joka valmistuu kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä. Investoinnin arvo...

Kaunialan sairaala mahdollisesti Attendolle – päätös maanantaina 28.2.

Vantaan kaupunki on valmistellut Kaunialan sairaalan omistuksesta luopumista tavoitteena löytää ratkaisu, jolla sairaalan toimintaa voidaan kehittää pitkäjänteisesti. Syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana kaupunki teki...

Hoivatilat rakennuttaa Helsingin Malminkartanon Toiveiden korttelia yhteistyössä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa

Hoivatilat rakennuttaa Helsingin Malminkartanoon palvelukorttelia, joka tulee tarjoamaan palveluja ja koteja lapsille, ikääntyneille, kehitysvammaisille tai muun syyn vuoksi apua ja tukea tarvitseville ihmisille. Toiveiden kortteli...

Lehtileikkeet: uusia yksiköitä lastensuojelulle ja päiväkodille, vuoden 2022 kuntien kilpailutusten tuloksia

Sievi Hyvinvointitilat toteuttaa uuden yksikön lastensuojelun tarpeisiin Hausjärvelle Sievi Hyvinvointitilat Oy toteuttaa Support House Oy:n käyttöön uuden yksikön lastensuojelun tarpeisiin Hausjärven Monnin alueelle. Toimitilat valmistuvat...

Hoivatiloille kolme uutta kohdetta

Hoivatilojen omistaja Aedifica kertoo jälleen uusista sijoituksista. Hoivatilat kasvattaa Aedifican salkkua kolmella uudella hoiva-alan kohteella Suomessa ja yhdellä Ruotsissa. Suomen kohteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja...

Hoivatilat ostaa Kokkolasta kolmen hoivakodin portfolion 12,5 miljoonalla eurolla.

Myyjänä kaupassa on kokkolalainen Majakka Kiinteistöt Oy. Kohteissa vuokralaisina toimivat Attendo, Soite ja Kårkulla, ja vuokrasopimusten painotettu keskimääräinen pituus on kahdeksan vuotta. Hoivakodeissa on...

Atte Niittylä nimitettiin Hoivatilojen toimitusjohtajaksi vuoden 2022 alusta lähtien

Hoivatilojen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Atte Niittylä. Hän aloittaa yhtiön palveluksessa 1. syyskuuta ja ottaa toimitusjohtajan tehtävät vastaan 1. tammikuuta 2022. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa...

Aedifica sijoittaa 16 miljoonaa euroa hoivakoteihin Suomessa

Aedifica, jonka omistuksessa on Hoivatilat Oy, laajentaa portfoliotaan ostamalla neljä hoivakotia, joissa on yhteensä 122 asukaspaikkaa. Sijoituksena arvo on 16 miljoonaa euroa. Hoivakodeissa toimivat...

Hoivatilat ostaa kymmenen hoivakiinteistöä Ilmariselta 82 miljoonan kauppahinnalla

Hoivatilat on ostanut kymmenen hoivakiinteistön portfolion. Myyjä on Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja kauppahinta on noin 82 miljoonaa euroa. Kiinteistöt sijaitsevat yhdeksässä eri kaupungissa Suomessa...

Hoivatilat ostaa seitsemän hoivakiinteistön portfolion – salkun kokonaisarvo nousee yli 600 miljoonaan

Hoivatilat on ostanut seitsemän palveluasumista tarjoavan hoivakiinteistön portfolion MVH-Kiinteistöt Oy:ltä. Kauppahinta on noin 26,5 miljoonaa euroa. Kiinteistöissä on noin 7 700 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa ja hoivapaikkoja...

Hoivatiloilla putkessa 33 hanketta Suomessa

Hoivatilojen omistaja Aedifica kertoo, että Hoivatilat on saanut kesän aikana valmiiksi 11 kohdetta ja yhtiöllä on putkessa 33 kohdetta Suomessa. Pääosa hankkeista on erityyppisiä hoivahankkeita...

Hoivatilat omistava Aedifica keräsi osakeannilla lähes puoli miljardia euroa

Hoivatilat omistava belgialainen REIT Aedifica kertoi tällä viikolla keränneensä uudella osakeannillaan noin 459 miljoonaa euroa uutta pääomaa yhtiön nykyisillä ja uusilta omistajilta. Yksi pääoman keräämisen...

Lehtileikkeet: Hoivatilat toteuttaa päiväkodin vuokramallilla Oulussa

Hoivatilat toteuttaa päiväkodin vuokramallilla Oululle Hoivatilat Oyj on valittu Oulun Hintan päiväkotihankkeen toteuttajaksi. Päiväkotirakennuksen hankinta piha-alueineen toteutetaan vuokrahankintana. Kilpailutukseen kuului hankkeen arkkitehtisuunnittelu, rakennuttaminen ja vuokrahinnoittelu....

Hoivatilat nimitti Panu Piggin hankepäälliköksi

Diplomi-insinööri Panu Pigg on nimitetty Hoivatilat Oyj:n hankepäälliköksi. Hänen vastuullaan on projektipäällikön tehtäviä erilaisissa kiinteistöhankkeissa, erityisesti julkisissa hankintakilpailutuksissa. Panu Piggillä on pitkä kokemus projektipäällikön tehtävistä...

Clearence Capital hylkää Hoivatiloista tehdyn ostotarjouksen

Hoivatilat Oyj:n osakkeenomistaja Clearence Capital on julkaissut tiedotteen, jossa se kehottaa hylkäämään belgialaisen Aureit Holding Oy:n (Aedifican) tekemän ostotarjouksen Hoivatilat Oyj:n osakkeista. Clearence Capital, joka...

Belgialainen REIT ostaa Hoivatilat ulos pörssistä

Jälleen yhden suomalaisen kiinteistöalan yhtiön pörssitaival on päättymässä. Spondan ja Technopoliksen jälkeen vuorossa on Hoivatilat, joka on siirtymässä niin ikään ulkomaiseen omistukseen. Belgialaisen Aedifican omistama Aureit...