Tagi: kokonaisulkoistus
Inderes, analyytikon arvio, Roni Peuranheimo: Pihlajalinnalle Etelä-Pohjanmaan aluevaltuuston päätös ulkoistussopimuksen palauttamisesta valmisteluun on hyvä
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen palauttaa Pihlajalinnan tytäryhtiö Kuusiolinna Terveys Oy:n ulkoistussopimuksen valmisteluun. Uutisen myötä todennäköisyys ulkoistussopimuksen täydelliselle päättymiselle nähdäksemme laski jossain määrin. Tilanne...
Kuusiolinna Terveys tuottaa sote-palvelut Kuusiokunnissa ensi vuoden alusta – Neuvottelut sopimuksesta jatkuvat
Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut jatkuvat tammikuussa 2023 Kuusiokunnissa pääosin entisellään. Palvelut tuottaa Kuusiolinna Terveys Oy.
Kuusiokuntien alueella − Alavudella, Kuortaneella, Soinissa ja Ähtärissä − sosiaali-...
Pihlajalinnan julkisten palvelujen uusi liiketoimintajohtaja valmistautuu hyvinvointialueiden tuloon myönteisin odotuksin
Pihlajalinnan julkisten palvelujen liiketoimintajohtajana 1.8. aloittanut Eetu Salunen kertoo pitävänsä uutta työtään ”supermielenkiintoisena”. Se johtuu siitä, että hän tuntee toiminta-alueensa perin pohjin toimittuaan julkisen...
Terveystalo vastaa Rääkkylän kunnanjohtajan arvioon kokonaisulkoistuksen kustannuksista
Sanomalehti Karjalainen uutisoi tiistaina 19.10., että sote-ulkoistus tuli Rääkkylälle kalliiksi. Kunnanjohtaja Yrjö Erosen laskelmien mukaan Terveystalo on saanut 1,5–2 miljoonaa euroa voittoa tuottaessaan kunnan...
Ville Iho: ”Neuvolan erottaminen terveysasemasta ei ole mielekästä” – myös erikoissairaanhoidon ulkoistetut klinikat vaakalaudalla
Hoiva&Terveys kysyi, mitä vaikutuksia hallituksen esityksellä sote-uudistukseksi olisi Terveystaloon. Toimitusjohtaja Ville Iho vastasi sähköpostilla kysymyksiimme.
Miten hallituksen esitys sote-uudistukseksi vaikuttaisi Terveystalon toimintaan ja kasvumahdollisuuksiin?
- Terveystalon...
Puolanka valitsi Terveystalon kokonaisulkoistukseen – Puolangan terveysasema on laajennettu sote-keskus
Puolangan kunnanhallitus on valinnut Terveystalon kumppanikseen kokonaisulkoistukseen 1.1.2021 alkaen. Sopimukseen kuuluvat kaikki kunnan järjestämisvastuulla olevat lakisääteiset ja muut sosiaali- ja terveyspalvelut. Puolangan terveysaseman palvelujen...
Laaja selvitys kokonaisulkoistuksista: Säästöä noin 36 miljoonaa euroa
Kokonaisulkoistukset ovat olleet laajasti edullisia kuntataloudelle, todetaan tuoreessa sote-palvelujen kokonaisulkoistusten kustannuksia käsittelevässä tutkimuksessa. Selvityksessä tutkittuja ulkoistuskuntia on 26, joista 21:ssä saavutettiin kustannussäästöjä verrokkikuntiin nähden.
Ulkoistuksen...
KKV päätti kokonaisulkoistuksien tutkinnan – ei moitittavaa
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on päättänyt 2017 alkaneen tutkinnan koskien Attendo Suomi Oy:n, Coronaria Oy:n ja Terveystalo Oyj:n välistä tarjousyhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisulkoistuksissa. KKV...