Tunti voi olla varttia tehokkaampi

Parhaat innovaatiot ovat joskus hyvin yksinkertaisia.

Ruotsalainen, Göteborgissa toimiva Wästerläkarna oivalsi, että vanhat ihmiset kaipaavat kaikkein eniten aikaa. Niinpä lääkärin vastaanottokäynti pidennettiin normaalista 20 minuutista tuntiin.

Nyt ikääntyneellä on aikaa keskustella lääkärin kanssa kerralla kaikista ongelmistaan, jolloin hoito on parempaa ja tehokkaampaa. Lisäksi vastaanottokäynnin yhteydessä on aina aikaa kupilliseen kahvia ja keskusteluun muiden potilaiden kanssa.

”Tämä ei ole rakettitiedettä”, muistutti Håkan Tenelius työnantajajärjestö Almegasta Hoiva&Terveyden sote-seminaarissa. ”Mutta Wästerläkarna teki sen.”

Kun uudistamme terveydenhuoltoa, meidän tulee miettiä erilaisten potilasryhmien erilaisia tarpeita. Tasa-arvoiset terveyspalvelut eivät tarkoita samaa palvelua kaikille.

Nuori, perusterve ihminen voi tulevaisuudessa hoitaa pikkuvaivansa virtuaaliklinikan kautta, edes tapaamatta lääkäriä. Ikääntynyt, monisairas ihminen puolestaan kaipaa lääkärin perusteellista arviota, jossa käydään läpi sairaudet, lääkitykset ja toimintakyky.

Eikä pidä unohtaa myöskään sosiaalista puolta: ikääntyneelle käynti lääkärissä voi olla päivän tai jopa viikon kohokohta. Jos siihen voidaan yhdistää iloiset pullakahvit ja keskustelu vertaisten kanssa, käynti hoitaa paitsi ruumista myös mieltä.

Virpi Ekholm

Twitter: @VirpiEkholm

Edellinen artikkeliAatsipoppaa pojat keitti soppaa
Seuraava artikkeliSote-maakuntamalli katkaisisi yhteyden peruskuntaan