Ruotsin raha seuraa potilasta -mallia rusikoitiin eduskunnassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan avoimessa tilaisuudessa. Syynä oli Ruotsin tarkastusviraston marraskuussa julkaisema kriittinen raportti.
Helsingin Sanomatkin (20.1.) teki raportista jutun, jossa ykskantaan todettiin, että terveyskeskuskäynnit ovat lisääntyneet vähemmän sairastavilla ja hyvin toimeentulevilla. Paljon sairastavien hoitokäyntien väitettiin sen sijaan vähentyneen.
Tarkastusviraston raportti on herättänyt Ruotsissa huomattavan paljon keskustelua, josta osa on hyvin kriittistä itse raporttia kohtaan. Yksi hyvä debattijuttu on tämä: http://www.dagensmedicin.se/artiklar/2014/11/26/debatt-riksrevisionens-granskning-alltfor-selektiv/. Sen kirjoittajina ovat professorit Anders Anell ja Clas Rehnberg.
He kyseenalaistavat esimerkiksi Helsingin Sanomien jutun lähtökohdan. Skånessa ja Länsi-Götanmaalla erityiskoulutetut sairaanhoitajat hoitavat monia kroonisia sairauksia potevat ja siis paljon palveluita käyttävät. Tästä raportti ei puhu mitään, minkä johdosta sen keskeinen väite muuttuu kyseenalaiseksi.
Avoimessa yhteiskunnassa ei yksinkertaisesti voi ajatella niin, että joku järjestelmä olisi valmis. Ei sitä tietenkään ole Ruotsin valinnanvapausjärjestelmäkään. Ilman kriittistä keskustelua sen kehittyminen pysähtyisi.
Raporttia ja siitä esitettyjä kommentteja kahlaillessani en huomannut, että kukaan olisi esittänyt itse valinnanvapausjärjestelmästä luopumista. Kriittisyydessäkin kyse on järjestelmän kehittämisestä.
Suomessahan tähän suhtaudutaan toisella tavalla: järjestelmä muunnelmineen on huono, kun sitä Ruotsissa arvostellaan. Siltä pohjalta ei sitten mitään voi rakentaakaan. Toisin on sote-uudistuksessa, jonka asiantuntijat ovat etukäteen lytänneet epädemokraattiseksi, kalliiksi ja tehottomaksi. Se on sentään konsensuksen tuote.
Tapani Mäkinen
