Yksityislääkärikäyntien vastaanottopakkioista maksettiin Kela-korvauksia huomattavasti vähemmän huhtikuussa kuin maaliskuussa. Se on lähes yhtä vähän kuin korona-aikana. Kelan tilastoiden mukaan korvauksia maksettiin huhtikuussa 80 000 henkilölle vähemmän kuin maaliskuussa.
Palveluiden käyttöön on voinut vaikuttaa yksityisten lääkäripalkkioiden leikkaus vuoden 2023 alussa ja korvausten poisto tutkimuksesta ja hoidosta. Kelan korvaukset yksityislääkäripalkkioista putosivat vuodenvaihteessa 14–17 eurosta 8 euroon kaikissa muissa paitsi suu- ja leukakirurgiassa sekä psykiatriassa. Samaan aikaan yksityislääkäripalkkioita on nostettu useissa paikoissa.
– Leikkauksista ei voi vetää suoraa johtopäätöstä Kela-korvausten maksujen vähenemiseen. Huhtikuun käyntimäärien laskuun vaikuttanee ainakin se, että tänä vuonna huhtikuuhun sattuu edellisvuotta vähemmän arkipäiviä, sanoo Kelan erikoistutkija Timo Hujanen.
Hänen mukaansa yksityisten lääkäripalveluiden käyttöön vaikuttaa myös se, miten pitkiä jonot julkiseen terveydenhuoltoon ovat. Palveluiden käyttöön vaikuttaa myös niiden alueellinen saatavuus. Eniten yksityisiä lääkäripalveluita käytetään suurissa kaupungeissa.
Koronapandemia ja siihen liittyvät rajoitukset vähensivät yksityisten palveluiden käyttöä huomattavasti. Vuonna 2019 yksityistä lääkäripalveluista sai korvauksia 1,48 miljoonaa henkilöä. Korvausten saajien määrät vähenivät voimakkaasti, 106 000 henkilöllä, koronapandemian alussa vuonna 2020 ja edelleen 23 000 henkilöllä vuonna 2021.
Vuonna 2022 korvausta saaneiden määrät palautuivat pandemiaa edeltäneelle tasolle eli 1,45 miljoonaan henkilöön.